Saavuimme siis lopulta, poikkiolevien teiden ja seitsemän tunnin ajon jälkeen aurinkoiseen Kushimotoon. Käteisvaramme olivat huvenneet, ja tiedustelin respan äijältä, missä voi vaihtaa valuuttaa. Wakayaman prefektuuriin saavuttuamme huomasimme riemuksemme, ettei siellä ollut ainuttakaan 7/11 -ketjun kauppaa, josta voi nostaa ulkomaalaisella kortilla rahaa. Meillä oli hätäkassana euroja, jotka olisi siis nyt vaihdettava. Respanmäijä selitti vain, että kovin on hankalaa tämä vaihtaninen. Outo. Huomenna etsiminen pankin.
Aamu sarasti aurinkoisessa ja kuumana Kushimoton rannikolla. Tuuli oli viileä, mutta aurinko paahtoi niin kuumana, ettei palelusta ollut tietoakaan. Fujin +8 astetta oli jo kauan aikaa unohtunut, vieras käsite. Starttasimme aikaisin, ja suuntasimme paikalliseen pankkiin. Olimme saaneet ajo-ohjeet ystävälliseltä K-kioskin myyjättäreltä, ja lköysimme paikan hyvin. Pankissa tiskin takana istuva neiti katsoi hämmentyneenä ojentamiamme euroseteleitä, ja ja joutui lunttaamaan kirjasta, minkä maan valuuttaa kannoimme mukana. Keskustelimme kursseista ja saimme pikaisen paperinpyöriksen jälkeen hätäkassamme vaihdettua yeneiksi. Matkamme jatkui Kushimoton eteläisimpään kolkkaan, saarelle, jonne pääsee ympyränä kiertävää siltaa pitkin. Kävimme pienellä majakalla. Sen huipulla kävi jumalaton puhuri! Piipahdimme myös ostamassa minimandariineja paikalliselta kasvattajalta. On niillä hedelmillä nimikin, mutten muista sitä... Vaan kuinka paljon voi mahtua siemeniä niin pieneen hedelmään?!
Saarelta oli näkymä myös kauniille luonnonmuodostelmille. Meressä oli kiviä, jotka muistuttivat teräviä pyramideja, joita aallot hakkasivat. Maisemakalliolle pääsi kätevästi kaunista, vehreiden pensaiden ja puiden reunustamaa tietä.
Kushimoton saaret olivat nopeasti kierretty; ne eivät olleetkaan suuret. Kiinnostuimme paikallisesta aquariumista, sekä vedenalaisesta observatoriosta. Päätimme tehdä visiitin, ja kyllä kannatti! Erilaiset kalaset ja muut merenelävät olivat ihastuttavia! Toiset puhtaasti kauneutensa vuoksi, toiset siksi, että en voi olla ihastumatta myrkylliseen olentoon, joka nököttää pohjahiekassa naama rutussa näyttäen siltä, että joku on juuri syönyt viimeisen keksin sen nenän edestä. Nöf. <3
Observatioriokin oli jännä. Näin pienen palan Tyynen valtameren pohjaa, ja sen eliöstöä. Suomessa vastaavanlaisessa rantavedessä näkisi korkeintaan pahasti eksyneen ahvenen ja rakkolevää. Nyt näkyi korallia, kummallisia merikukkia ja erilaisia kalalajeja; paikallisten ahvenia, mutta minulle hienoja eksoottisia kaloja!
Söimme mätöt paikallisessa ravintolassa, odotimme vaippoja, ja palasimme hotellille. Yllätykseksemme tapasimme hotellilla jakkupuvussa työskentelevän naisen, joka tervehti meidä iloisesti. hän oli sama mimmi, joka oli auttanut meitä edellisiltana pankin osoitteen kanssa k-kioskilla. Hänellä oli kaksi työpaikkaa.
Lapsi kävi kierroksilla ja paiskoi kaikki kamat pitkin seiniä, joten loppuillan ohjelma oli sovitettu sen mukaan. :D
Aamulla koittaisi paluu pohjoisempaan, Kyotoon. Nousimme aikaisin, ja laskeuduimme huoneessamme respaan. Ollessamme aikeissa poistua hotellista, se samainen K-kioskin mimmi saapui jälleen luoksemme hyvästelemään, taas eri työasu yllään! Vastahan hän viime iltana oli töissä! Japanilainen työahkeruus jaksaa yllättää...
lauantai 20. huhtikuuta 2013
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Nara ja toinen sosialisointi
Saavuimme 15 aikaan iltapäivällä Naraan. Aikaankin hyvin pienimuotoisen sightseeaamiseen. Ryokanista poistuamme tarvitsi vain ylittää tie, ja olimme komean 5-kerroksisen bagodan juurella.
Kävimme myös Todaji-temppelissä, kuten ralliin kuuluu. Nyt, kun on nähnyt maailman suurimman puisen rakennuksen, mitä sitä enää muita katsomaankaan? Temppeli oli todella näyttävä. Suuri Buddha-patsas seisoi, tai oikeammin istui komeudellaan temppelin keskellä kahden Bodhisattvaa seuranaan. Toinen heistä edustaa viisautta, toinen armoa. Temppelissä on myös 4 suurta patsasta, jotka ovat suuren Buddhan vartioita.
Huomioni kiinnittyi temppelin sisällä olevien patsaiden lisäksi Binzurun patsaaseen. Binzuru (aka Pindola Bharadvaja) oli yksi Buddhan kuudestatoista oppilaasta ja omasi voimakkaita okkultisia ja mielen voimia. Uskotaan, että jos hieroo Binzuru-patsaan tiettyä ruumiin osaa ja sitten vastaavaa kohtaa omassa ruumiissaan, ko.ruumiinosan vaiva paranee. Hieroin Binzurun polvea ja sitten omaa oikuttelevaa, leikattua polveani. Ja tätä kirjoittaessani tajusin hieroneeni Binzurun oikeaa polvea. Leikattu polveni on vasen polvi. Fail.
Lähdimme takaisin ryokanille ja ukko syötti pyhille shitolaisille peuroille keksejä. Pelottavia mulkosilmiä minusta!
Ryokaninme oli miellyttävä. Pidän futoneista ja niiden muhvipeitoista. Aamuksi olimme sopineet treffit Yuumin kanssa. Hän saapui sovitusti ryokanille, ja vierailimme yhdessä pyhätössä ja kävelimme rauhakseltaan Naran puistossa. Jutustelimme niitä näitä samalla kun matkasimme pieneen Shin-yakushi-ji -temppeliin, jonka sisällä olivat Parantava Buddha kahdentoista kenraalin ympäröimänä. Kenraalit edustavat henkiä, jotka asuivat metsissä intialaisesta mytologiassa; villisika, koira, kukko, apina, lammas, hevonen, käärme, lohikäärme, kani, tiikeri, härkä ja rotta. Minun kenraalini, tai jumalani on lohikäärmeen kenraali, koska olen syntynyt lohikäärmeen vuonna. Yuumin on hevonen. Temppelin jälkeen palasimme ryokanille. Edessämme oli pitkä ajomatka Kushimotoon, Kyshu-saaren eteläisimpään kolkkaan.
Matka meni mainiosti, vaikka tie, jolle aioimme, oli poikki, ja jouduimme ajamaan vuorten yli kinttupolkua pitkin. Matka-aika piteni jo ennestään yli 5tunnin ajosta 7tuntiin. Selvisimme silti kunnialla ja olimme vaikuttuneita metsäisistä vuorista, joita myöten ajoimme koko matkan etelään. Kushimotoon on lämmin kolkka palmuineen ja appelsiinipuineen. Seuraavana päivänä olisi luvassa ajelua Kushimoton eteläpuolella.
Kävimme myös Todaji-temppelissä, kuten ralliin kuuluu. Nyt, kun on nähnyt maailman suurimman puisen rakennuksen, mitä sitä enää muita katsomaankaan? Temppeli oli todella näyttävä. Suuri Buddha-patsas seisoi, tai oikeammin istui komeudellaan temppelin keskellä kahden Bodhisattvaa seuranaan. Toinen heistä edustaa viisautta, toinen armoa. Temppelissä on myös 4 suurta patsasta, jotka ovat suuren Buddhan vartioita.
Huomioni kiinnittyi temppelin sisällä olevien patsaiden lisäksi Binzurun patsaaseen. Binzuru (aka Pindola Bharadvaja) oli yksi Buddhan kuudestatoista oppilaasta ja omasi voimakkaita okkultisia ja mielen voimia. Uskotaan, että jos hieroo Binzuru-patsaan tiettyä ruumiin osaa ja sitten vastaavaa kohtaa omassa ruumiissaan, ko.ruumiinosan vaiva paranee. Hieroin Binzurun polvea ja sitten omaa oikuttelevaa, leikattua polveani. Ja tätä kirjoittaessani tajusin hieroneeni Binzurun oikeaa polvea. Leikattu polveni on vasen polvi. Fail.
Lähdimme takaisin ryokanille ja ukko syötti pyhille shitolaisille peuroille keksejä. Pelottavia mulkosilmiä minusta!
Ryokaninme oli miellyttävä. Pidän futoneista ja niiden muhvipeitoista. Aamuksi olimme sopineet treffit Yuumin kanssa. Hän saapui sovitusti ryokanille, ja vierailimme yhdessä pyhätössä ja kävelimme rauhakseltaan Naran puistossa. Jutustelimme niitä näitä samalla kun matkasimme pieneen Shin-yakushi-ji -temppeliin, jonka sisällä olivat Parantava Buddha kahdentoista kenraalin ympäröimänä. Kenraalit edustavat henkiä, jotka asuivat metsissä intialaisesta mytologiassa; villisika, koira, kukko, apina, lammas, hevonen, käärme, lohikäärme, kani, tiikeri, härkä ja rotta. Minun kenraalini, tai jumalani on lohikäärmeen kenraali, koska olen syntynyt lohikäärmeen vuonna. Yuumin on hevonen. Temppelin jälkeen palasimme ryokanille. Edessämme oli pitkä ajomatka Kushimotoon, Kyshu-saaren eteläisimpään kolkkaan.
Matka meni mainiosti, vaikka tie, jolle aioimme, oli poikki, ja jouduimme ajamaan vuorten yli kinttupolkua pitkin. Matka-aika piteni jo ennestään yli 5tunnin ajosta 7tuntiin. Selvisimme silti kunnialla ja olimme vaikuttuneita metsäisistä vuorista, joita myöten ajoimme koko matkan etelään. Kushimotoon on lämmin kolkka palmuineen ja appelsiinipuineen. Seuraavana päivänä olisi luvassa ajelua Kushimoton eteläpuolella.
torstai 18. huhtikuuta 2013
Takayama
Ariga-sensein aamutreeneissä energisöimänä ajoimme vuoristotietä kauniiseen Takayamaan. Maisemat olivat ihastuttavia, sekä huvittavia. Noustessamme reitillämme yhä korkeammalle, tiellä alkoi olla lunta. Alunperin aikomamme tie oli suljettu luultavasti lumen vuoksi, joten menimme 'tylsempää' tietä. Pita ja. Vuoria liukui ympärillämme koko matkan perille asti.
Takayamaan keskusta oli turismin vuoksi saanut katukuvaansa krääsäkojuja, vaikka paljon ihastuttavia paikallistenkin suosimia puoteja näkyi. Ohitsemme joulukortteja vähän väliä länsimaalaisia turisteja karttoineen ja rinkkoineen. Fiilis kuolee saman tien, ja menimme suoraan ryokanille. Ryokanille Murayama oli ihastuttava! Huone oli suuri, ja istahdin heti teelle heitettyäni omat nihkeät releeni nurkkaan ja vedettyäni yukatan ylleni. Innostuin ryokanin teepöydästä. Haluan viimeistään tulevaan omakotitaloomme samanlaisen matalan pöydän tyynyineen ja teesetteineen, jotta voin nauttia teetä 'hianostuneesti'. Ennen ruokailua kävimme pienellä kävelyllä ryokanin lähistöllä.
Illallinen oli yltäkylläinen ja maukas. Vaikka tatamisalissa oli lisäksemme muita länkkäreitä, nautimme ateriasta perinteikkäässä huoneessa. Ruokaa tuli pöytään nopeammin kuin saimme syötyä. 2-vuotiaammekin jaksoi suhteellisen hienosti syödä koko ateria ajan. Silloin kun hän ei jaksanut, sai hän viihdyttää itseään iPadillamme, jotta saimme syötyä.
Maittavaillallisen jälkeen kömmimme jo punkkaan. Pitkät ajopäivät vuoristossa ovat yllättävän uuvuttavia, varsinkin kuskille. Aamulla söimme vielä aamiaista, ja suuntasimme kohti Naraa.
Takayamaan keskusta oli turismin vuoksi saanut katukuvaansa krääsäkojuja, vaikka paljon ihastuttavia paikallistenkin suosimia puoteja näkyi. Ohitsemme joulukortteja vähän väliä länsimaalaisia turisteja karttoineen ja rinkkoineen. Fiilis kuolee saman tien, ja menimme suoraan ryokanille. Ryokanille Murayama oli ihastuttava! Huone oli suuri, ja istahdin heti teelle heitettyäni omat nihkeät releeni nurkkaan ja vedettyäni yukatan ylleni. Innostuin ryokanin teepöydästä. Haluan viimeistään tulevaan omakotitaloomme samanlaisen matalan pöydän tyynyineen ja teesetteineen, jotta voin nauttia teetä 'hianostuneesti'. Ennen ruokailua kävimme pienellä kävelyllä ryokanin lähistöllä.
Illallinen oli yltäkylläinen ja maukas. Vaikka tatamisalissa oli lisäksemme muita länkkäreitä, nautimme ateriasta perinteikkäässä huoneessa. Ruokaa tuli pöytään nopeammin kuin saimme syötyä. 2-vuotiaammekin jaksoi suhteellisen hienosti syödä koko ateria ajan. Silloin kun hän ei jaksanut, sai hän viihdyttää itseään iPadillamme, jotta saimme syötyä.
Maittavaillallisen jälkeen kömmimme jo punkkaan. Pitkät ajopäivät vuoristossa ovat yllättävän uuvuttavia, varsinkin kuskille. Aamulla söimme vielä aamiaista, ja suuntasimme kohti Naraa.
Aikidoa Sakussa
Reissun tärkein aikataulutettu ohjelma koittaisi tänään, 15.4! Minulle oli myönnetty luo osallistua Ariga-sensein treeneihin Sakun kaupungissa. Lisäksi olin saanut Arigalt viestin, että maanantaiset treenit vetäisikin hänen sijaansa Endo-shihan! paremmaksi ei enää mene! Todella suuri kunnia vasta muutaman vuoden verran treenanneelle kaaliaivolle, joka hädintuskin pysyy seisoessaankaan tolpillaan. Odotin treenejä kovasti; oppisin varmasti uutta ja saisin tavata koulukunnan isoimmat kihot! Mutta ensin ruoka.
Löysimme hotellin vierestä nastan mestan, jossa pöytiin oli integroitu grilli. Valitsimme pöydän, jossa lisäksi istuttiin tatamilla olevilla tyynyillä. Mätöt haettiin kattavalla buffet-tiskiltä, ja grilliin nakattiin, mitä lystättiin. Lihaa, kanaa, mereneläviä. lisukkeina oli salaattia ja juotavaa. Lysti ei maksanut juurikaan, ja aikaa herkutteluun oli lounaalla 90minuuttia. Ihana kokemus! Tätä uudestaan!
Treenit koittivat. Oppilaat olivat ihmeissään 'gaijin-oppilaasta' heidän treeneissään. Selän tatuointi ihmetytti lisää. Porukka otti minut silti hyvin vastaan juteltuani heille japaniksi ja mainittuna, etten missään nimessä ole jenkki, vaan Suomesta. Kuhina kävi, sillä Endo oli vetämässä treenit.
Endo ei saapunutkaan. Sen sijaan saimme nauttia Kobayashi-sensein suwariwaza-treeneistä. Polvet lauloivat Painkilleria, mutta hymyssä suin treenasin!
Ariga lupasi heittää minut takaisin hotellille, joten jäin odottamaan. Muut olivat jo lähteneet ja viimeisenä poistui vielä eräs kundi. Hän kiitti minua treeneistä ja poistui. 2minuuti kuluttua hän syöksyi silmät loistaen takaisin dojolle.
'Sihan kimashita!!', hän vouhotti. (Shihan saapui) Ariga, Kobayashi ja joku friidu pyyhälsivät kiireen vilkkaa eteiseen odottamaan saapuvaa joukkiota. Muutama pukumies tuli eteiseen, ja heidän joukossaan harmaahiuksinen Endo-saihan posket punoittaen, silmät utuisina.
Ei.Voi.Olla.
Ariga esitteli minut shihanille, joka ihmeissään huudahti 'Heeeeee?' Esittäydyin ja jutustelin niitä näitä shihanin kanssa. Hän kyseli, tuleeko Tokyoon, ja miksi olen kiinnostunut Japanista. Lisäksi hän uteli, miksi menen jo takaisin hotellille, enkä jää heidän kanssaan dojolle. Vastaukseni 'mies ja lapsi odottavat' aiheutti hyväntuulista kohinaa. Olen japanilaisittain hyvin nuori vaimo ja äiti. Niin kai Suomessakin. Vaan en suvussamme. Endo mutkisti huuliaan ja nyökytteli. Tosi harmi, etten jäänyt heidän kanssaan juhlimaan, mutta kai te nyt Tokyoon tulette? Vastasin jo kolmatta kertaa, että olemme juuri tulleen pääkaupungista, ja että kenties seuraavalla reissulla sitten.
Ariga alkoi käydä kärsimättömäksi ja toivotti Edolle joukkoineen hyvät illanjatkot ja palasimme hotellille. Ensitapaaminen Endo-shihanin kanssa oli minusta lystikäs. Samanlainen gubbe, kuin ne kaikki muutkin.
Aamulla Endon vaimo kokkaili miehelleen krapula-aamiaista tämän kirjoittaessa kauniita kalligrafia-kanjeja. En osannut lukea niitä. Esittelin perheeni hänelle, sittemmin ja treenasimme neljän hengen poppoolla Arigan vetämät aamutreenit. Kuulemma toisinaan aamutreeneissä ei ole ketään!
Treenit olivat rennot, mutta opettavaiset. Treenausteknilliseksi motokseni muodostui: 'Ota löysin rantein, älä jännitä'.
Annoin Ariga-senseille pienen tuliaisen, ja kiitin kovasti treeneistä. Joskus olisi mahtavaa tulla pidemmäksi aikaa Sakuun treenaamaan! Hyvästelimme tavan mukaan myös Endo-shihanin ja kiitin kunniasta saada tavata hänet.
Matkaamme jatkui tämän hämmentävän ilahduttavan ja opettavainen tapaamisen ja treenaamiseen jälkeen Takayamaan, turisteja kuhisemaan, mutta kauniiseen vuoristokylään.
Löysimme hotellin vierestä nastan mestan, jossa pöytiin oli integroitu grilli. Valitsimme pöydän, jossa lisäksi istuttiin tatamilla olevilla tyynyillä. Mätöt haettiin kattavalla buffet-tiskiltä, ja grilliin nakattiin, mitä lystättiin. Lihaa, kanaa, mereneläviä. lisukkeina oli salaattia ja juotavaa. Lysti ei maksanut juurikaan, ja aikaa herkutteluun oli lounaalla 90minuuttia. Ihana kokemus! Tätä uudestaan!
Treenit koittivat. Oppilaat olivat ihmeissään 'gaijin-oppilaasta' heidän treeneissään. Selän tatuointi ihmetytti lisää. Porukka otti minut silti hyvin vastaan juteltuani heille japaniksi ja mainittuna, etten missään nimessä ole jenkki, vaan Suomesta. Kuhina kävi, sillä Endo oli vetämässä treenit.
Endo ei saapunutkaan. Sen sijaan saimme nauttia Kobayashi-sensein suwariwaza-treeneistä. Polvet lauloivat Painkilleria, mutta hymyssä suin treenasin!
Ariga lupasi heittää minut takaisin hotellille, joten jäin odottamaan. Muut olivat jo lähteneet ja viimeisenä poistui vielä eräs kundi. Hän kiitti minua treeneistä ja poistui. 2minuuti kuluttua hän syöksyi silmät loistaen takaisin dojolle.
'Sihan kimashita!!', hän vouhotti. (Shihan saapui) Ariga, Kobayashi ja joku friidu pyyhälsivät kiireen vilkkaa eteiseen odottamaan saapuvaa joukkiota. Muutama pukumies tuli eteiseen, ja heidän joukossaan harmaahiuksinen Endo-saihan posket punoittaen, silmät utuisina.
Ei.Voi.Olla.
Ariga esitteli minut shihanille, joka ihmeissään huudahti 'Heeeeee?' Esittäydyin ja jutustelin niitä näitä shihanin kanssa. Hän kyseli, tuleeko Tokyoon, ja miksi olen kiinnostunut Japanista. Lisäksi hän uteli, miksi menen jo takaisin hotellille, enkä jää heidän kanssaan dojolle. Vastaukseni 'mies ja lapsi odottavat' aiheutti hyväntuulista kohinaa. Olen japanilaisittain hyvin nuori vaimo ja äiti. Niin kai Suomessakin. Vaan en suvussamme. Endo mutkisti huuliaan ja nyökytteli. Tosi harmi, etten jäänyt heidän kanssaan juhlimaan, mutta kai te nyt Tokyoon tulette? Vastasin jo kolmatta kertaa, että olemme juuri tulleen pääkaupungista, ja että kenties seuraavalla reissulla sitten.
Ariga alkoi käydä kärsimättömäksi ja toivotti Edolle joukkoineen hyvät illanjatkot ja palasimme hotellille. Ensitapaaminen Endo-shihanin kanssa oli minusta lystikäs. Samanlainen gubbe, kuin ne kaikki muutkin.
Aamulla Endon vaimo kokkaili miehelleen krapula-aamiaista tämän kirjoittaessa kauniita kalligrafia-kanjeja. En osannut lukea niitä. Esittelin perheeni hänelle, sittemmin ja treenasimme neljän hengen poppoolla Arigan vetämät aamutreenit. Kuulemma toisinaan aamutreeneissä ei ole ketään!
Treenit olivat rennot, mutta opettavaiset. Treenausteknilliseksi motokseni muodostui: 'Ota löysin rantein, älä jännitä'.
Annoin Ariga-senseille pienen tuliaisen, ja kiitin kovasti treeneistä. Joskus olisi mahtavaa tulla pidemmäksi aikaa Sakuun treenaamaan! Hyvästelimme tavan mukaan myös Endo-shihanin ja kiitin kunniasta saada tavata hänet.
Matkaamme jatkui tämän hämmentävän ilahduttavan ja opettavainen tapaamisen ja treenaamiseen jälkeen Takayamaan, turisteja kuhisemaan, mutta kauniiseen vuoristokylään.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Tokyo taakse jää
Sunnuntai-ilta. Viimeinen yö hotellissa, jonka jälkeen Tokyon ostosparatiisi (miehelle helvetti?) jää taakse, ja suuntaamme Sakuun, Tokyosta luoteeseen, vuoristoon.
Seppoilimme tänään kunniakkaasti Harajukuun, mutta olimme aivan liian aikaisin liikkeellä. Paikalla ei ollut vielä juurikaan väkeä, ja paikan tori oli täynnä koirakojuja, tursuten erilaista koirakamaa. Shoppailin itselleni muutaman paikallisen söpön vaatteen harmistellen sitä, kuinka täältä saa kaikkea niin paljon siistimpää kuin Suomesta ja niin paljon halvemmalla!
Kauppoja riitti kyllästymiseen asti, mutta silti jouduimme päättämään ostostelun aikaisemmin kuin olisin halunnut. Lapsen ruoka-aika koitti ja oli aika palata rauhoittumaan hotellille. Shoppailun aikana näimme useita ihastuttaviin lolita-asuihin pukeutuneita nuoria, mutta kaikkein kummallisimmat gaiffarit missasimme. Tavallaan harmi. Mutta loppujen lopuksi, vaikka Harajukun hörhöjen massalle tuskin moni paikka/tilaisuus vetää vertoja, olen kuitenkin suhteellisen tottunut kaikenkarvaisiin kummallisiin kulkijoihin, ettei ole suuri menetys, vaikken kultakalamaljakorvakoruihin ja viererihameisiin pukeutuneita sarvekkaita miehiä tänään nähnytkään. Ukko on kertaalleen hoodeilla jo käynytkin, joten hänellekään tämä ei ollut pettymys. Jatkuvasti ohivilahtavat koulutyttömekotkaan eivät enää lonksauttaneet hänen leukojaan sijoiltaan. Arkipukeutumiseni on tehnyt tehtävänsä. ;)
Pikaisen, muutaman tunnin Harajuku-kierroksen jälkeen palasimme hotellille valmistautuen maanatain ajomatkaan takaisin vuoristoon.
Seppoilimme tänään kunniakkaasti Harajukuun, mutta olimme aivan liian aikaisin liikkeellä. Paikalla ei ollut vielä juurikaan väkeä, ja paikan tori oli täynnä koirakojuja, tursuten erilaista koirakamaa. Shoppailin itselleni muutaman paikallisen söpön vaatteen harmistellen sitä, kuinka täältä saa kaikkea niin paljon siistimpää kuin Suomesta ja niin paljon halvemmalla!
Kauppoja riitti kyllästymiseen asti, mutta silti jouduimme päättämään ostostelun aikaisemmin kuin olisin halunnut. Lapsen ruoka-aika koitti ja oli aika palata rauhoittumaan hotellille. Shoppailun aikana näimme useita ihastuttaviin lolita-asuihin pukeutuneita nuoria, mutta kaikkein kummallisimmat gaiffarit missasimme. Tavallaan harmi. Mutta loppujen lopuksi, vaikka Harajukun hörhöjen massalle tuskin moni paikka/tilaisuus vetää vertoja, olen kuitenkin suhteellisen tottunut kaikenkarvaisiin kummallisiin kulkijoihin, ettei ole suuri menetys, vaikken kultakalamaljakorvakoruihin ja viererihameisiin pukeutuneita sarvekkaita miehiä tänään nähnytkään. Ukko on kertaalleen hoodeilla jo käynytkin, joten hänellekään tämä ei ollut pettymys. Jatkuvasti ohivilahtavat koulutyttömekotkaan eivät enää lonksauttaneet hänen leukojaan sijoiltaan. Arkipukeutumiseni on tehnyt tehtävänsä. ;)
Pikaisen, muutaman tunnin Harajuku-kierroksen jälkeen palasimme hotellille valmistautuen maanatain ajomatkaan takaisin vuoristoon.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Tokyo
Jätimme siis Fujin kauniit maisemat taaksemme ja suuntasimme metropoliin. Odotin messevää automäärää ja miljoonia kaistoja, mutta oikeastaan meno vaikutti lähinnä Helsingiltä. Vähän isommalta vain, eikä niin sekavalta. Ukko saattoi olla toista mieltä... Ajon Fujilta Tokyoon vei taukoineen nelisen tuntia, koska ajoimme maisemareittiä. Tyttö alkoi käydä takapenkillä kuumana, mutta keksin ihan uuden keinon, jolla sain hänet rauhoittumaan; beef jerky!! Ostan niitä vastaavan varalle koko laatikollisen paluumatkaa varten!
Hotelli löytyi ilman virhekäännöksiä. Veimme kamat huoneeseemme ja kävimme marketissa ruokaostoksilla. Söimme pussikeittoa ja vartaita, koska meillä alkoi olla kiire ensimmäiseen tapaamiseen. Klo18 Suzuki saapui aulaan mukanaan valtava kassi tavaraa. Hän oli tilannut minulta Beatles-kirjoja kokoelmaansa. Sovimme huomisaamun treffeistä tarkemmin ja samalla Suzuki avasi kassit. Hän oli tuonut lahjana kuvankauniita hina-nukkeja tytölle! Olin niin otettu ja ihmeissäni nukkejen kauneudesta, etten ensin ymmärtänyt, että Suzuki oli tosiaan antamassa nukkeja lahjaksi! Luulin hänen aikovan esittää niillä tytölle esityksen tai jotain! Suzuki poistui diskreetisti melko pian ja mekin siirryimme pehkuihin. Sänky oli melko pieni... Pariskunta mahtuisi nukkumaan siinä hyvin lusikka-asennossa, mutta jos kasaan lisätään metrin lapsi, meno menee ahtaanpuoleiseksi. Minä nukahdin kuin nurjalla lyötynä vaikka tyttö mölisikin ja riehui varmaan tunnin maatepaniessa.
Aamulla heräsimme klo7 viereisen huoneen puhelimen värinään. Minä olin pirteä kuin peipponen ja innoissani tulevasta päivästä Suzukin kanssa! Ukko örisi äreät aamujoikunsa, mutta nousi silti kunniakkaasti nukuttuaan yönsä ilman peittoa, muutaman tunnin pätkissä. Aamiainen oli herkku. Suzuki saapui yllättäen myöhässä. Hetken jo pelkäsin tuominen kirjojen olleen rytyssä tai naarmuilla, jonka vuoksi nainen olisi tehnyt oharit kostoksi. Ei, hän saapui puuskuttaen, mukanaan vielä kolmas upea hina-nukke ukon vanhemmille tuliaisiksi! ...tarvitsemme kolmannen matkalaukun sittenkin...
Suzuki oli luvannut opastaa meidät Asakusaan. Paikka oli oikein kaunis, kun unohdetaan kaikki turistikojut. Kuulemma Suzukin lapsuusajalla paikka ei ollut niin suosittu, eikä niin täynnä krääsäkojuja. Kuljimme kohti kaunista temppeliä. sen edustalla oli suitsukepesä täynnä suistukkeita, joiden savun hengittely kuulemma tekee hyvää. Katselin, kuinka eräs gubbe löyhytteli savuja sieraimiinsa ja imitoin. Sain savua silmääni, mutta ehkä karkotin jonkun riivahengen. Kävimme temppelissä sisällä, nakkasin kolikoita oven edustalla olevaan säiliöön ja rukoilin hyvää onnea kaikille. Sisällä oli kaunista, sekä munkkeja rukoilemassa. Tunsin suurta kunnioitusta heitä kohtaan, vaikken koko uskonnosta mitään juuri tiedäkään. Kiersimme temppelin jälkeen vielä pari pikkukatua, jonka jälkeen Suzuki vei meidät Tokyo SkyTreelle. Emme menneet ylös, mutta ihastelimme maamerkkiä alhaalta käsin.
Suzuki kyseli, minne mielimme seuraavaksi. Minä en ollut vielä nähnyt keisarillista puutarhaa, joten suuntasimme sinne, vaikka ukolle tämä oli jo tuttu nähtävyys. Kävimme tätä ennen syömässä Tokyon pääasemalla. biffasimme Suzukille ruoat. se nyt oli vähintä mitä voimme tehdä (jos 3kirjan tilaamista janronttaamista Japaniin ei lasketa). Rupattelimme niitä näitä. Minusta oli mukavaa harjoittaa kielitaitoa. Kuulunymmärtäminen oli usein vaikeaa, mutta korva harjaantunee matkan aikana. Ruoka oli hyvää. Gochisousama deshita.
Tuntui todella kummalliselta, kuinka Tokyon kaltaisen hälyn ja korkeiden rakennusten keskellä yhtäkkiä hiljenee ja ihmismassat katoavat. Sakurat kukkivat yhä ja kävely puutarhassa rentoutti, vaikken Asakusan hälinää sinänsä stressaavana pitänytkään.
Keisarillisen puutarhan jälkeen Suzuki ystävällisesti opasti meidän Shibuya Archery Shoppiin. Se. Oli ukolle suuri ilo, sillä hän löysi itselleen laadukkaan tähtäimen jouseensa. Suzuki oli myös iloinen voidessaan auttaa liikkeen löytämisessä.
Tämän jälkeen palasimme hotellille. Tyttö alkoi väsyä, kuten mekin. Suzuki opasti meidän vielä takaisin hotellille, muttei viipynyt respassa sen pidempään, vaan oli jo viivaan poistumassa. Kiitimme suuresti opastamisesta ja sanoin toivovani voitamme tavata uudelleen joskus. Aion kyllä pitää yhteyttä Suzukiin jatkossakin.
Hotelli löytyi ilman virhekäännöksiä. Veimme kamat huoneeseemme ja kävimme marketissa ruokaostoksilla. Söimme pussikeittoa ja vartaita, koska meillä alkoi olla kiire ensimmäiseen tapaamiseen. Klo18 Suzuki saapui aulaan mukanaan valtava kassi tavaraa. Hän oli tilannut minulta Beatles-kirjoja kokoelmaansa. Sovimme huomisaamun treffeistä tarkemmin ja samalla Suzuki avasi kassit. Hän oli tuonut lahjana kuvankauniita hina-nukkeja tytölle! Olin niin otettu ja ihmeissäni nukkejen kauneudesta, etten ensin ymmärtänyt, että Suzuki oli tosiaan antamassa nukkeja lahjaksi! Luulin hänen aikovan esittää niillä tytölle esityksen tai jotain! Suzuki poistui diskreetisti melko pian ja mekin siirryimme pehkuihin. Sänky oli melko pieni... Pariskunta mahtuisi nukkumaan siinä hyvin lusikka-asennossa, mutta jos kasaan lisätään metrin lapsi, meno menee ahtaanpuoleiseksi. Minä nukahdin kuin nurjalla lyötynä vaikka tyttö mölisikin ja riehui varmaan tunnin maatepaniessa.
Aamulla heräsimme klo7 viereisen huoneen puhelimen värinään. Minä olin pirteä kuin peipponen ja innoissani tulevasta päivästä Suzukin kanssa! Ukko örisi äreät aamujoikunsa, mutta nousi silti kunniakkaasti nukuttuaan yönsä ilman peittoa, muutaman tunnin pätkissä. Aamiainen oli herkku. Suzuki saapui yllättäen myöhässä. Hetken jo pelkäsin tuominen kirjojen olleen rytyssä tai naarmuilla, jonka vuoksi nainen olisi tehnyt oharit kostoksi. Ei, hän saapui puuskuttaen, mukanaan vielä kolmas upea hina-nukke ukon vanhemmille tuliaisiksi! ...tarvitsemme kolmannen matkalaukun sittenkin...
Suzuki oli luvannut opastaa meidät Asakusaan. Paikka oli oikein kaunis, kun unohdetaan kaikki turistikojut. Kuulemma Suzukin lapsuusajalla paikka ei ollut niin suosittu, eikä niin täynnä krääsäkojuja. Kuljimme kohti kaunista temppeliä. sen edustalla oli suitsukepesä täynnä suistukkeita, joiden savun hengittely kuulemma tekee hyvää. Katselin, kuinka eräs gubbe löyhytteli savuja sieraimiinsa ja imitoin. Sain savua silmääni, mutta ehkä karkotin jonkun riivahengen. Kävimme temppelissä sisällä, nakkasin kolikoita oven edustalla olevaan säiliöön ja rukoilin hyvää onnea kaikille. Sisällä oli kaunista, sekä munkkeja rukoilemassa. Tunsin suurta kunnioitusta heitä kohtaan, vaikken koko uskonnosta mitään juuri tiedäkään. Kiersimme temppelin jälkeen vielä pari pikkukatua, jonka jälkeen Suzuki vei meidät Tokyo SkyTreelle. Emme menneet ylös, mutta ihastelimme maamerkkiä alhaalta käsin.
Suzuki kyseli, minne mielimme seuraavaksi. Minä en ollut vielä nähnyt keisarillista puutarhaa, joten suuntasimme sinne, vaikka ukolle tämä oli jo tuttu nähtävyys. Kävimme tätä ennen syömässä Tokyon pääasemalla. biffasimme Suzukille ruoat. se nyt oli vähintä mitä voimme tehdä (jos 3kirjan tilaamista janronttaamista Japaniin ei lasketa). Rupattelimme niitä näitä. Minusta oli mukavaa harjoittaa kielitaitoa. Kuulunymmärtäminen oli usein vaikeaa, mutta korva harjaantunee matkan aikana. Ruoka oli hyvää. Gochisousama deshita.
Tuntui todella kummalliselta, kuinka Tokyon kaltaisen hälyn ja korkeiden rakennusten keskellä yhtäkkiä hiljenee ja ihmismassat katoavat. Sakurat kukkivat yhä ja kävely puutarhassa rentoutti, vaikken Asakusan hälinää sinänsä stressaavana pitänytkään.
Keisarillisen puutarhan jälkeen Suzuki ystävällisesti opasti meidän Shibuya Archery Shoppiin. Se. Oli ukolle suuri ilo, sillä hän löysi itselleen laadukkaan tähtäimen jouseensa. Suzuki oli myös iloinen voidessaan auttaa liikkeen löytämisessä.
Tämän jälkeen palasimme hotellille. Tyttö alkoi väsyä, kuten mekin. Suzuki opasti meidän vielä takaisin hotellille, muttei viipynyt respassa sen pidempään, vaan oli jo viivaan poistumassa. Kiitimme suuresti opastamisesta ja sanoin toivovani voitamme tavata uudelleen joskus. Aion kyllä pitää yhteyttä Suzukiin jatkossakin.
Konnichiwa Nippon!
Netti käytössä. Lapsi nukkuu. Kahvi on kylmää. It's blogging time!
Saavuimme 9h lennon jälkeen Osakan kentälle, asioimme kehnolla japanilla autovuoraamossa, ja hyppäsimme Cubeemme nokka Fujille osoittaen!
Ajaminen oli niin hauskaa! Ukko tottui nopeasti vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja yleinen ajokylttyyri on todella sujuvaa. Ei sellaista saatanan poukkoilua kaistalta toiselle ja seilaamista kuten Suomessa.
Ajomatka Fujille oli pitkä, kun lapsiperheen kannalta ajatellaan. 5h kruisailua on autoilua rakastaville aikuisille ihana elämys, mutta alle 2-vuotiaalle taifuunille kyseessä oli vankikuljetus. Selviydyimme kuitenkin ilman kovin kamalaa älämölöä perille ja saimme avaimet mökkiimme. Mökki oli sopivan kokoinen, pertoolitöhöttimien lämmittämä puutalo. Kylppäri oli pirun kylmä, mutta suihkusta sai ihanan lämmintä vettä. Söimme respan pikkukyökissä maittavan illallisen ja painuimme aikaisin nukkumaan.
Heräsimme seuraavana aamuna melko virkeänä, vaikka mökin sisälömpötila olikin pudonnut jonnekin lähemmäs nollaa. Aikainen nukkumaanmeno aiheutti tosin heräämisen klo4 aamulla... onneksi uni tuli vielä silmään ja nousimme lopulta 8.30 aamiaiselle. Murkinan jälkeen lähdimme Fuji vuorelle. Maisemat olivat upeita! Metsäistä vuoristomaisemaa sekä sinne tänne ripoteltuja, kukkivia sakuroita kaikkialla! Fujille ajaessa koimme hämmentävän, mutta lystikkään soivan tien. Tien reunaviivan päällä ajaessa kuulee Fuji-sanin tunnusmusiikin renkaissa. Weird ass shit, mutta todella hauskaa! Tuntemattomasta syystä itsenäisiä autoilijoita ei päästetty kuin 2,2km korkeuteen, mutta meille se sekin oli todella suuri nautinto. Käväisimme ostoksilla Fujin kaupungissa ja ajelimme ympäri seutua bongaillen joitakin pikkunähtävyyksiä. Kävimme mm. leppakkoluolassa! Siellä ei ollut lepakoita. Paikallinen koululaisryhmä ihmetteli meitä supatellen 'gaijin', länkkäri.
Mökkiimme sijaitsi suht lähellä surullisen suosittua Aokigahara-puistoaluetta. Paikkaa voi verrata San Fransiscon Golden Bridgeen. Emme tulleetkaan käyneeksi siellä, koska tyttö nukahti juuri ajaessamme aikan ohi. Kenties parempi niin. Olisimme saattaneet kävelyn aikana bongata arjen alle musertuneen pukumiehen puusta roikkumasta.
Kaikenkaikkiaan ajelu Fujilla oli ihastuttava kokemus ja itse Fuji-san on vaikuttavan jylhä ja kaunis näky, kun sen niin läheltä näkee. Kateeksi käy Fujin ja naapuri-kylien asukkaita maisemistaan!
Saavuimme 9h lennon jälkeen Osakan kentälle, asioimme kehnolla japanilla autovuoraamossa, ja hyppäsimme Cubeemme nokka Fujille osoittaen!
Ajaminen oli niin hauskaa! Ukko tottui nopeasti vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja yleinen ajokylttyyri on todella sujuvaa. Ei sellaista saatanan poukkoilua kaistalta toiselle ja seilaamista kuten Suomessa.
Ajomatka Fujille oli pitkä, kun lapsiperheen kannalta ajatellaan. 5h kruisailua on autoilua rakastaville aikuisille ihana elämys, mutta alle 2-vuotiaalle taifuunille kyseessä oli vankikuljetus. Selviydyimme kuitenkin ilman kovin kamalaa älämölöä perille ja saimme avaimet mökkiimme. Mökki oli sopivan kokoinen, pertoolitöhöttimien lämmittämä puutalo. Kylppäri oli pirun kylmä, mutta suihkusta sai ihanan lämmintä vettä. Söimme respan pikkukyökissä maittavan illallisen ja painuimme aikaisin nukkumaan.
Heräsimme seuraavana aamuna melko virkeänä, vaikka mökin sisälömpötila olikin pudonnut jonnekin lähemmäs nollaa. Aikainen nukkumaanmeno aiheutti tosin heräämisen klo4 aamulla... onneksi uni tuli vielä silmään ja nousimme lopulta 8.30 aamiaiselle. Murkinan jälkeen lähdimme Fuji vuorelle. Maisemat olivat upeita! Metsäistä vuoristomaisemaa sekä sinne tänne ripoteltuja, kukkivia sakuroita kaikkialla! Fujille ajaessa koimme hämmentävän, mutta lystikkään soivan tien. Tien reunaviivan päällä ajaessa kuulee Fuji-sanin tunnusmusiikin renkaissa. Weird ass shit, mutta todella hauskaa! Tuntemattomasta syystä itsenäisiä autoilijoita ei päästetty kuin 2,2km korkeuteen, mutta meille se sekin oli todella suuri nautinto. Käväisimme ostoksilla Fujin kaupungissa ja ajelimme ympäri seutua bongaillen joitakin pikkunähtävyyksiä. Kävimme mm. leppakkoluolassa! Siellä ei ollut lepakoita. Paikallinen koululaisryhmä ihmetteli meitä supatellen 'gaijin', länkkäri.
Mökkiimme sijaitsi suht lähellä surullisen suosittua Aokigahara-puistoaluetta. Paikkaa voi verrata San Fransiscon Golden Bridgeen. Emme tulleetkaan käyneeksi siellä, koska tyttö nukahti juuri ajaessamme aikan ohi. Kenties parempi niin. Olisimme saattaneet kävelyn aikana bongata arjen alle musertuneen pukumiehen puusta roikkumasta.
Kaikenkaikkiaan ajelu Fujilla oli ihastuttava kokemus ja itse Fuji-san on vaikuttavan jylhä ja kaunis näky, kun sen niin läheltä näkee. Kateeksi käy Fujin ja naapuri-kylien asukkaita maisemistaan!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Henkiinherättelyä
Jaahas. Yli vuosi on mennyt edellisestä kirjoituksestani.
Sekä ei tarkoita, etteikö asioita olisi tapahtunut. Paljon on tapahtunut.
Mentiin naimisiin, tuli vauva, vauva kasvoi. Nyt pian 2-vuotias taaperomme ilahduttaa kanssaihmisiämme taifuuninomaisella lämmöllä. Pieni terminaattorimme. <3
Pian palaan arjen pyörään. Joulun välipäivistä maaliskuuhun olen painanut duunia Haikkon hotellissa kerrossiivoojana. Rankkaa, mutta omalla tavallaan leppoisaa työtä. Tästä lähtien annan hotellissa aina tippiä!
Hotelleista puheenollen... Olemme lähdössä 3viikon kuluttua vaatimattomalle parin viikon road tripille Japaniin. Kick ass!
Tapaan kirjekavereitani ja kierrämme ristiin rastiin Honshu-saaren keskiosia. Treeneissäkin käyn! Minut otetaan vastaan Endo-sensijaan kotisalille Sakuun, ja osallistun kaksiin Ariga-sensein (Endon seuraaja) treeneihin, jonka jälkeen jatkamme matkaa.
Olen touhottanut matkaa siitä päivästä, kun odotimme liput! Lähdön lähestyessä fiilis vain nousee.
Vaikka olemme aikeissa ajella fiilistellen ympäri paikallisia pikkukyliä, meille on kehittynyt jonkinasteinen suunnitelma. Osaksi lapsen vuoksi ja osaksi niiden muutamien must-see -paikkojen vuoksi.
Heti Oakan kentältä lähtiessämme meillä on edessä koko päivän ajo Fujille, jossa meillä on mökki varattuja pariksi päiväksi. Makkarat mukaan.
Fujilta hurautamme kolmeksi päiväksi Tokyoon ottamaan annokseni kulttuurishokkia. Annan myös Suzukin tilaamat kirjat hänelle ja hän näyttänee meille muutaman mielenkiintoisen paikan.
Tokyon ja Harajukun kirpparien koluamisen jälkeen edessä ovat treenit! Sakusta suuntaamme serpenttiinitietä pitkin Takayamaan. Hölmösti missaamme muutamalla päivällä paikalliset festivaalit, mutta ehkä ensi kerralla.
Takayamasta ajelemme Naraan, josta edelleen aivan Wakayaman perefektuurin eteläisimpään osaan, Kii-Oshima -saarelle palmujen alle istumaan.
Lököttelyn jälkeen palaamme pohjoisemmaksi, nauttimaan Kyoton geisha-fessuista.
Lopulta vietämme päivän Osakassa jabsiirrymme kentälle, ja palaamme ankeaan koto-Suomeen.
Reissusta tulee paras ikinä! Toivon, että aika viuhahtaisi vikkelään, ja pääsemme lähtemään!
Jännittävän matkasta tekee matka itse, mutta myös se, että lapsi on mukana autoilemaan kanssamme. Kevyempi startti perheenkeskeiselle road-tripille ei tietenkään tule kuuloon.
En stressaa lapsen kanssa liikkumista. Jos aikataulu ei pidä, sitten se ei pidä, ja jätämme jotain väliin.
Tulen bloggailemaan tänne matkakuvia ja kertomuksia. Ehkä.
Kiinnostuneet seuratkoon.
Sekä ei tarkoita, etteikö asioita olisi tapahtunut. Paljon on tapahtunut.
Mentiin naimisiin, tuli vauva, vauva kasvoi. Nyt pian 2-vuotias taaperomme ilahduttaa kanssaihmisiämme taifuuninomaisella lämmöllä. Pieni terminaattorimme. <3
Pian palaan arjen pyörään. Joulun välipäivistä maaliskuuhun olen painanut duunia Haikkon hotellissa kerrossiivoojana. Rankkaa, mutta omalla tavallaan leppoisaa työtä. Tästä lähtien annan hotellissa aina tippiä!
Hotelleista puheenollen... Olemme lähdössä 3viikon kuluttua vaatimattomalle parin viikon road tripille Japaniin. Kick ass!
Tapaan kirjekavereitani ja kierrämme ristiin rastiin Honshu-saaren keskiosia. Treeneissäkin käyn! Minut otetaan vastaan Endo-sensijaan kotisalille Sakuun, ja osallistun kaksiin Ariga-sensein (Endon seuraaja) treeneihin, jonka jälkeen jatkamme matkaa.
Olen touhottanut matkaa siitä päivästä, kun odotimme liput! Lähdön lähestyessä fiilis vain nousee.
Vaikka olemme aikeissa ajella fiilistellen ympäri paikallisia pikkukyliä, meille on kehittynyt jonkinasteinen suunnitelma. Osaksi lapsen vuoksi ja osaksi niiden muutamien must-see -paikkojen vuoksi.
Heti Oakan kentältä lähtiessämme meillä on edessä koko päivän ajo Fujille, jossa meillä on mökki varattuja pariksi päiväksi. Makkarat mukaan.
Fujilta hurautamme kolmeksi päiväksi Tokyoon ottamaan annokseni kulttuurishokkia. Annan myös Suzukin tilaamat kirjat hänelle ja hän näyttänee meille muutaman mielenkiintoisen paikan.
Tokyon ja Harajukun kirpparien koluamisen jälkeen edessä ovat treenit! Sakusta suuntaamme serpenttiinitietä pitkin Takayamaan. Hölmösti missaamme muutamalla päivällä paikalliset festivaalit, mutta ehkä ensi kerralla.
Takayamasta ajelemme Naraan, josta edelleen aivan Wakayaman perefektuurin eteläisimpään osaan, Kii-Oshima -saarelle palmujen alle istumaan.
Lököttelyn jälkeen palaamme pohjoisemmaksi, nauttimaan Kyoton geisha-fessuista.
Lopulta vietämme päivän Osakassa jabsiirrymme kentälle, ja palaamme ankeaan koto-Suomeen.
Reissusta tulee paras ikinä! Toivon, että aika viuhahtaisi vikkelään, ja pääsemme lähtemään!
Jännittävän matkasta tekee matka itse, mutta myös se, että lapsi on mukana autoilemaan kanssamme. Kevyempi startti perheenkeskeiselle road-tripille ei tietenkään tule kuuloon.
En stressaa lapsen kanssa liikkumista. Jos aikataulu ei pidä, sitten se ei pidä, ja jätämme jotain väliin.
Tulen bloggailemaan tänne matkakuvia ja kertomuksia. Ehkä.
Kiinnostuneet seuratkoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)