Viikko 13

Masu ja vauva viikolla 13. Pikkuisen nenu ja varpaat näkyvät jo selvästi. <3 Masu on vähän pömpöllään, odotan jo sen kasvamista suureksi!

Joulua jo rinnassa

Jostain syystä odotan jo joulua, vaikken yleensä ole kovin jouluihmisiä. Tänä jouluna systeri ja broidi tulevat Norjasta Suomeen ja vietämme ensimmäisen yhteisen joulun yli 10 vuoteen. Vatsassa porskuttava vauva saa joulun tuntumaan taas perhejuhlalta, jossa syödään pitkään ja nautitaan yhdessäolosta. Odotan iltaa kotona ukkokullan kainalossa, kun tämä paijailee massua. :)

Ultrassa kaikki oli hyvin, alkio oli viikkoa nuorempi kuin mitä aluksi olimme arvioineet, eli nyt pikkuinen on 10.viikon puolivälissä. Selittyy epäsäännöllisellä kierrolla. Joskus viikon myöhässä, joskus jäljessä. Nyt oli siis ovulaatio ollut ns viikon myöhässä. Who cares, 3-senttinen ihmisen alku oli kehittynyt, kuten pitää ja vatkasi jo nyt vilkkaasti käsillään. Niskaturvotusta ei voitu vielä mitata, pikkuinen oli vielä alaikäinen siihen, joten tarkistetaan tämä puoli sitten seuraavassa ultrassa, joulukuun alussa. Juhannusvauva siis tulossa, sitä odotellessa. Ja joulua odotellessa!

Maha kasvaa

Vko 8 on lopuillaan ja maha kasvaa jo.
Sixpack alkaa myös kadota!! :o Tuntuu oudolta, kun olo on ihan plösö.

Satoisaa kekriä kaikille!

Kekrin aika = syöminkien aika!
Ukon ihanat ystävät Jussi ja tyttiksensä Thip tulivat viettämään pienimuotoisia tupareita ja kekriä (lähinnä varmaan minä itsekseni sitä kekriä vietän, ku ei näitä se sillain kiinnosta).
Pöytä oli enemmän/vähemmän koreana kekriherkkuja. Laittelin alkuun kurpitsarandomjämäkasviskeittoa, jolle annoin pientä potkua chilipalosta. Ukkokulta laitteli nakkirullia. Pääruoaksi oli pinaattista katkarapuavokadopastaa ranskankermakastikkeella, ja jälkkäriksi vain-melkein-ikenet-vetäyttävää suklaamoussea. Käsinväännetyt ruisleivät jäivät syömättä, mutta yhden käärin vieraille liinaan mukaan.

Kekristä on hiljalleen tulossa mulle vähän 'henkisempi' juhla kuin ennen. Muistan edesmenneitä sytyttämällä kynttilän valokuvan viereen ja toivoisin, että koko perhe kokoontuisi yhteenkorean pöydän ääreen kiittämään luontoa antimista... olkoonkin, että suurin osa rehuista on Tarmolan K-marketista ostettuja... Enkä mää siellä mettässäkään niin kovin usein samoa, kun eksyn sinne. Mut kai sitä silti saa kiittää? Jotta sais ensi vuonnakin sieniä, marjoja ja tuoreita kasviksia anopin pellolta. :D Mitään rukouspiiriä tai muuta hömppää en pidä, vaan se, että mielessään kiittää ja kunnioittaa, riittää. Katotaan ens vuonna, ni oon tuol pellon laidalla paukuttamassa rumpua ja loilottamassa kiitosta pellon Pekolle...

Treenaus jatkukoon

Jei!
Aikido-opettajan kanssa on nyt keskusteltu treenaamisesta ja kevään graduoinnista. Pyysi pitämään itsestäni huolta, ja ettei missään ole mtn probleemaa. :)
Tämä tietää ahkeraa, mutta rauhallista treenausta ja pilkun 'nusintaa'. Jiujitsu tulee jäämään toviksi jos toiseksi, sillä ei vaan ole mieltä lähteä salille, kun ei voi toimia ukena, eikä aina oikein torinakaan. Aikidossakin tulee jossain vaiheessa stoppi ukena toimimiselle ja treenitoverit saavat luvan ymmärtää, että minä toimin vain torina.
 8.viikko alkaa, enää kuukausi ns riskiaikaa, mikä on minusta vähän hölmö termi, sillä ainahan sitä on vaarallista touhuta asioita, kun kantaa pientä ihmisenalkua sisällään. Yritän olle ressaamatta asioita, ni varmaan ihan hyvä tulee. :D

Olo on kuin...

So far so good. Olo on kuin lypsylehmällä. Erehdyin laittamaan avonaisen paidan päälle lueskellessani japanin kirjaani ja ukkokullan hienovarainen elehdintä pakotti minut peilin eteen. Eipä sitä peiliäkään olisi tarvinnut, kun eivät nämä kannut meinaa pysyä ylipäänsäkään paidan sisällä. Mooooo!
 Pahin aristus on hellittänyt. Vaan ai perkele jiujitsuleirillä hölkän aiheuttama ylös-alas heiluminen teki kipeää. :D Nyt täytyy opetella elämään tissivänä tyttönä...

...taidan laittaa ainakin jotain tämän paidan alle, kun lähdemme illalla katsomaan Uusi Matsuri, Kesäyön juhla -teatteria.

Raskauskuulumisia tähän mennessä

Vointi oli lokakuulle kääntyessä ollut etova jo viikon verran, ja menkat myöhässä. Tein testin apteekin omalla testillä perjantaina 8.10, antoi negaa. Sunnuntaina 10.10 tein testin Clear Bluella, ja tulos oli haalea positiivinen. Nyt on seitsemäs viikko menossa ja maha on turvonnut. Väsymys ja lievät vatsakivut vaivaavat vähän, ja pitäis jaksaa touhuta.
Odotellaan neuvolaa. Aika on sovittu 8.11, ja ensimmäinen ultra on 23.11. Mies on ihan pärinöissä.
 Treenaamista pitää suunnitella. Heitot ja potkuharjoitukset on jätetty pois kokonaan (minä potkin kyllä, mutta minua ei potkita). Vedän mimmeille lihaskuntoa niin kauan kuin vatsa ei valita. Täytyy keskustella aikido-opettajan kanssa, miten tästä eteen päin. Tahtoisin osallistua tulevaan graduointiin, sikäli kun mahdollista.

Elämää, ei sen enempää

Uusi elämänvaihe on alkanut, ja tästä tulee toivottavasti minulle toimiva tapa kertoa fiiliksistäni. Länkytän tänne raskausajan ihmetyksistäni, sen sovittamisesta treenaamisen kanssa sekä muita elämäni kommervenkkejä.

Katsotaan, mitä tästä tulee.